torstai 27. joulukuuta 2018

Uudet kotisivut piakorhonen.fi


Jospa kokeilisi jotain uutta. Domain on ollut varattuna pitkään, joten päätin siirtää blogin pitämisen osoitteeseen piakorhonen.fi -tervetuloa!

Mikä sitten ajoi muutokseen. Mietin miten kirjoittelisin itselleni ylös ruokaohjeita niin, että löydän ne yhdestä paikasta. Aiemmin Tupperware konsulenttina pidin facebook-ryhmää Pian puoti ja tuntui hyvältä kirjoitella aika ajoin ohjeita ylös, kun on ensin itse kolunnut sata ohjetta läpi. Juttelin kaverin kanssa ja hän ehdotti kotisivua. Domain oli varattu jo pari vuotta sitten, joten ei kun sivuja vääntämään.

Eilen aloitin WordPressiin tutustumisen ja nyt on ensimmäiset päivitykset julkaistu.

piakorhonen.fi -Tervetuloa tutustumaan!

maanantai 24. joulukuuta 2018

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Day 23 Jouluenkeli



Muhkea jouluinen enkeli on tehty Quink-musteella ja teksti on Lapidar Antiikvaa. Malli valvoo tänä vuonna varastoa. En tuonut joulukoristeita tänä vuonna esiin, kun olen vasta muuttanut. Joululaatikossa on myös tämän enkelin esikuva, keraaminen enkeli.

1.
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,
vaan ihana enkeli kotihin vie.
Niin pitkä on matka, ei kotia näy,
vaan ihana enkeli vieressä käy,
vaan ihana enkeli vieressä käy.

2.
On pimeä korpi ja kivinen tie,
ja usein se käytävä liukaskin lie.
Jo lapsikin helposti langeta vois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois.

3.
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,
vaan ihana enkeli kotihin vie.
Oi laps, ethän milloinkaan ottaa sä vois
sun kättäsi enkelin kädestä pois,
sun kättäsi enkelin kädestä pois.





Suojelusenkeli
Immi Hellén 1884.

lauantai 22. joulukuuta 2018

Day 22 Valokeiju



Syksyn satoa kuvaryhmästä. Musta väri on akryyliä, jota levitettiin kynttilänsydänlangalla. Lisättiin väriä ja näin syntyi valon keiju. Nyt päivät alkaa pidetä ja keiju pääsee luomaan hyvää.

perjantai 21. joulukuuta 2018

Day 21 Cokis-rekka







Järvenpäässä vieraili Cokis-rekka. Lähempää olisi saanut hienoja kuvia, mutta en jaksanut lähteä jonottamaan.

tiistai 18. joulukuuta 2018

Day 18 Saaren joulumaa











Tänään vierailimme kaverin kanssa Saaren joulumaassa Mäntsälän pohjoisosassa. Keudan opiskelijat olivat pistäneet parastaan!

maanantai 17. joulukuuta 2018

Day 17 Asioilla on tapana järjestyä



Tämä työ on kalligrafiseen kiertokirjaan/kirjeeseen. Toiveena oli koko, värit keltainen, sininen, ruskea ja musta.Tausta painettua (GelliPlatte + shapluuna) ja teksti paikallisella murteella.

lauantai 15. joulukuuta 2018

torstai 13. joulukuuta 2018

Day 13 Lumihiutalejoulutortut


Tämän vuoden ehdoton hitti on lumihiutalejoulutortut. Pitihän niitä kokeilla. Hilloa ei parane laittaa hirmuisesti, muuten tulee armoton sotku.

Kuviksessa meille tuli kotitehtäväksi sarjakuva. Kyllä näkee, että on ensimmäinen tekele, mutta idea sarjakuvien tekemisestä sinällään kiehtoo. 


tiistai 11. joulukuuta 2018

Day 11 Joulukortit postiin



Vielä ehtii huomenna viemään kortit postiin joulumerkin hinnalla. Omani laitoin jo viime viikolla.

Joulukortti on yksi niistä perinteistä, joista haluan pitää kiinni, vaikka suurin osa lähettää ehkä tekstarin, ehkä toivotuksen facebookissa. On huomattavasti henkilökohtaisempaa saada kortti postissa, ajatuksella kirjoitettuna, mahdollisesti itse tehtynä.

Tänä vuonna houkuttelin meidän nuoria lähettämään kortteja tarjoamalla valokuvauksen, kortit ja postimerkit. Olisi niin kiva, jos hekin lähtisivät mukaan tähän perinteeseen.

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Day 9 Väsymys





Syksyn kuvaryhmässä mietittiin, miltä väsymys tuntuu ja näyttää. Aika harmaalta. Väsymys kuuluu myös joulunaikaan, kun on pimeää ja paljon tekemistä. Joulustressi uhkaa, jollei osaa pitää puoliaan. Itse olen oppinut ottamaan aika rennosti, enkä vaadi itseltäni enää mahdottomia.

torstai 6. joulukuuta 2018

Day 6 Itsenäisyyspäivä + vuoden 2018 tonttu



Mulla on tapana ostaa yksi tonttu joka vuosi. Tänä vuonna se oli Suomen lippua heiluttava Aarikan tonttu.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

lauantai 22. syyskuuta 2018

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Pete 50 v


Pete on asunut vuosia ulkomailla, joten kartta on itseoikeutettu tausta ja kuumailmapallo vie paikasta toiseen. Ei lahjoja, mutta juhlissa voi tarjota skumppaa!