Kalastavalle isälle


 

Hyvää isänpäivää!

Vaari saa tänä vuonna kalamiehen isänpäiväkortin. Hän on aina viihtynyt kalassa, eikä aamuherätykset ole haitanneet, kun saaliin perään on lähdetty. Tai toisaalta pimeät syysillat atrain kädessä valo veneen nokassa keikkuen.  

Olen vuosia kerännyt hänelle isänpäiväksi Kuusamon vuoden uistimia. Miten tulee mieleen Rapala? Nooh, tänä vuonna vein uistimen jo syntymäpäiville, joten pitää keksiä jotain muuta. Uusi keräilykohde on Nollasetelit. 

"Nollasetelit ovat nimellisarvoltaan nollan euron arvoisia euroseteleitä, joissa on oikean setelin turvatekijät. Niitä painetaan turisteille sekä numismaattisiksi keräilykappaleiksi. Ne ovat nousseet paikoittain suositummiksi kuin esimerkiksi matkamuistoksi ostettavat postikortit. Nollaseteleitä on painettu vasta vuodesta 2015 asti. Suomen ensimmäinen nollaseteli painettiin vuonna 2017.

Nollan euron seteleitä saavat painattaa pääsääntöisesti vain kulttuuri-instituutiot ja museot. Nollaseteleitä on kuitenkin painatettu myös Euroopan unionin ulkopuolelle huolimatta niiden euroon viittaavasta nimellisarvosta." 

-Wikipedia

Kommentit