Social Media

Saa virpoa -ovikoriste punomalla

 



Eikö olisikin helppoa, jos ulko-ovessa olisi suoraan maininta, saako meille virpoa. Silloin ei tarvitse arastella ovikellon soittamista.  

Teimme tällaiset ovikoristeen talon kerhohuoneella pääsiäispajassa. 


 

Koristeessa on punottu kori, johon teksti on kirjoitettu esim. munanmuotoiseen kylttiin. 


 

Tarvitset kaksi A5-kokoista kartonkia. Me käytimme keltaista ja vihreää ja niiden kiinnittämiseen A5-kokoinen tarraa. Tämä on vapaaehtoista, voi myös kayttää liimaa. Korin kahvan kiinnitimme haaraniitillä ja tekstilapun narulla.

1.       Piirrä viiva vihreän paperin pitkälle sivulle 2 cm päähän reunasta.

2.       Piirrä viivat lyhyen sivun suuntaan 2 cm välein

3.       Leikkaa paperista lyhyen sivun suuntaisten viivojen mukaan niin, että reunaan jää 2 cm ehjä reuna


 

4.       Leikkaa keltainen paperi 2 cm suikaleiksi pitkän sivun suuntaan


 

5.       Puno keltainen suikale vihreään paperiin niin, että keltainen menee joka toisen vihreän ali

 


6.       Tee samoin seuraaville kerroksille niin, että kuviosta muodostuu neliöitä


 

7.       Liimaa A5-kokoinen tarra sille puolelle, jolle olit piirtänyt viivat


 

8.       Taita ylin keltainen suikale taakse ja liimaa siitä törröttävät vihreät kiinni

9.       Voit leikata korin muotoja alareunasta pyöreämmäksi

10.   Leikkaa vihreästä kartongista kahva ja kiinnitä se haaraniitillä


 

11.   Tee ”Saa virpoa” -tagi/kyltti vaikkapa munan muotoon ja kiinnitä se narulla


2 kommenttia

  1. Oi, kuinka kiva idea todellakin!
    Aurinkoista huhtikuun alkua ja kevät mieltä ja puuhasteluja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      7- ja 9-vuotiaat askartelijat punoivat "korit" niin näppärästi, että olin aivan ihmeissäni. Kävi aika paljon kätevämmin, kuin omilla nakkisormilla :)

      Ihanaa kevättä!

      Poista

Kerro mitä ajatuksia postaus herätti?
Kaikki palaute kiinnostaa!

Instagram

Theme by STS