Social Media

Joulupaja kerhohuoneella

Valoketjuja 

 Tämän vuoden Joulupajassa askarreltiin kortteja ja muuta kivaa. 

Valoketju

Ensimmäinen kuva on valoketjuista, jotka on tehty vanhoille piirtoheitinkalvoille. Nämä eivät olleen tuttuja kaikille osallistuneille, liekö katoavaa materiaalia. 

Teimme ensin kiemuraisia johtoja ja lisäsimme siihen "lampunkantoja". Valot ovat akryyliväriä, joka on tuputettu lampunkantoihin pumpupuikoilla. 

Jätskitikkuporo tokaluokkalaisen tekemänä

Jätskitikkuporo

Jätskitikuista tehdyt porot olivat välityönä pitkin iltaa, kun niiden piti antaa kuivua työvaiheiden välissä. 

Ensin liimattiin kaksi jätkitikkua V-kirjaimen muotoon. Samalla teimme piippurasseista sarvet kolmannen tikun keskelle. 

Kun liimaus oli kuivunut liimasimme "otsalohkon" paikalleen ja annoimme jälleen kuivua.

Lopuksi muotoiltiin sarvet ja liimattiin silmät ja kuono paikalleen. 

Käytimme pieniä 5,5 cm kokoisia tikkuja ja ruskeaa piippurassia. 

Helistinkortteja

Helistinkortti

Viime vuonna teimme valokortteja, niin nyt oli luontevaa kokeilla helistinkortteja, kun olen niitä paljon tänä jouluna tehnyt muutenkin. 

Ensi valittiin mieleinen kuviopaperi ja mietittiin sopiva helistinkupu. Kaikki valitsivat sydämen. Jokainen sommitteli sydämen haluamaansa paikkaan ja leikkasi sen stanssia apuna käyttäen. Helistin täytettiin paljeteilla ja taustan värin sai valita itse. 

Origamilaatikoita

Taiteltu laatikko

Neljäs aihe oli taiteltu laatikko. 

Laitan tästä ohjeen erikseen.



Lähetä kommentti

Kerro mitä ajatuksia postaus herätti?
Kaikki palaute kiinnostaa!

Ota yhteyttä!

Instagram

Theme by STS