Social Media

Se teki sen taas!

Järvenpää, Suomi

 

Se teki sen taas! Kevät tuli viikossa. 

Ensin oli lupaavat lämpimät, sitten pidempi viileä jakso ja kun kesä kunnolla lähti käyntiin, luonto muuttui hetkessä. 

Kyllä oli viikonloppuna puistossa kävelijöitä ja jätskikiskoilla jonot. Ihmiset nauttivat ensimmäisistä kesäpäivistä ja helteitäkin on jo nähty. Tänään tulee vettä, mutta se on vain hyvä luonnolle ja siitepölyjen kannalta. 

Kevään harrastukset, sikäli kun niitä on yleesä pystytty järjestämään, ovat jäämässä tauolle. Toisaalta jotain toimintoja palaa käytettäväksi koronakurjimuksen helpottaessa. 

Meillä alkaa niin rakas kuviskurssimme tällä viikolla ja saamme jatkaa kesäkuun puoliväliin saakka. Kyllä on ollutkin maalaaminen vähissä, kun ei kotona tule juuri nostettua tarvikkeita esiin. On aivan eri asia tehdä yhdessä ja saada palautetta kavereilta. Jo yhteen kokoontuminen on luksusta tässä ajassa!

Olisikohan se aika taas suunnitella joulukorttia? Olen monesti tehnyt joulukortti-ideat valmiiksi alkukesän kursseilla, niin siitä on helppo jatkaa syksyllä, kun illat pimenevät. Vai ehkä keskityn nyt kukkiin ja perhosiin tai vaikka terijoensalaviin, jotka ovat kauniita kaikkina vuodenaikoina. 



Pieni Lintu - MakroTex challenge

4 kommenttia

  1. Todellakin! Yhtäkkiä ihan vihreää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sitä käy melkein joka vuosi, mutta silti se aina yllättää!

      Poista
  2. Aina se kevät pääsee yllättämään!

    VastaaPoista

Kerro mitä ajatuksia postaus herätti?
Kaikki palaute kiinnostaa!

Instagram

Theme by STS