Social Media

Elokuun kollaasi

Kuvakollaasi elokuun tapahtumista

Keräilin jälleen kuukauden tapahtumia kollaasiksi. Elokuussa olin Imatran kylpylässä ja maalaisin pökerryksissä olevaa pörriäistä. Nyt niitä riittää!

Saimaa on kyllä todella kaunis ja puhdasvetinen. Vaikka asun Järvenpäässä ja lähellä järveä, on aivan eri juttu, kun vesistö näkyy ikkunasta. Nautin ilta-auringon säteiden kimmahtelusta vedestä, viimeisten valonpilkahdusten hiipumisesta yöhön.  

Järvestä saa aivan eri vaikutelman, kun pohja näkyy pitkälle syvyyksiin. Tuntuu, että vettä voisi vaikka juoda. Ei tule samaa fiilistä Tuusulanjärvestä. Paksu levälautta valtaa rannat jo alkukesästä ja sitten se onkin menoa. Täällä on rannat puhtaita vielä syyskuun alussa. 

Lounaalla on mukava kuunnella, kun naapuripöydässä paikalliset vertailevat kalasaaliitaan ja erilaisia ruokaohjeita. Kuka tekee parasta muikkukukkoa ja mikä on paras tapa savustaa ahvenet. Ei näistä juuri kotikylän työpaikkaruokaloissa pohdita. 

Etelä-Karjalan rento meininki näkyy kiireettömyytenä ja tapana hyväksyä ympärillä olevia asioita. Sukkela puheenparsi soljuu mukavasti ja käsi nousee herkästi tervehdykseen.

Osallistun kuvalla Pieni Lintu -blogin haasteeseen.

2 kommenttia

Kerro mitä ajatuksia postaus herätti?
Kaikki palaute kiinnostaa!

Instagram

Theme by STS