Social Media

Kodinkone josta en luovu

 

Kissa pesukoneessa

Jospa taas pitkästä aikaa osallistuisi kuvahaasteeseen. Pari kierrosta jäi väliin, kun en keksinyt erityisen vanhaa esinettä kodistani, tai muuten vaan saanut otettua/etsittyä kuvaa muihin haasteisiin. 

Vuoden kestävään kuvahaasteeseen tulee joka kuukausi uusi aihe, joka löytyy Kristiina K:n blogista.  Helmikuussa nimetään kodinkone, josta en luovu. 

Eikä luovu näemmä Miisukaan pyykinpesukoneesta. Ei se onneksi montaa kertaa ole koneeseen hypännyt, kun aina on riski, että kissa tarttuu kynsistään kiinni rumpuun. 

Pesukone on Miisulle muutenkin erityisen tärkeä, koska sen päällä harjataan ja silitetään ja huomioidaan muutenkin. Ja kun homma on valmis, saa palkkaa lattialla. 

Kun lähdin aikoinaan omille siivilleni, ensimmäinen asunto oli niin pieni, että pyykinpesukonekin oli aivan minimallia. Sinne sai yhden lakanan kerrallaan ja pyykit piti kuivata ammeen päällä. Kun sitten vuosien jälkeen hankimme normikokoisen koneen, ihmettelin kovasti, miten normaali pesuohjelma kestää niin pitkään. Ehkä isomman vesimäärän lämmittämiseen menee enemmän aikaa!

Toinen minikone samoihin aikoihin eli tiskipöydällä seisova astianpesukone. Ne taisi olla siihen aikaa ihan uusia, mutta nythän niitäkin näkee jo kaupoissa. Kun tiskipöydä oli täytetty astiapesukoneella, pakastimen päällinen mikrolla, niin laskutilaa jäikin vain jääkaapin päälle. Kuten arvaat, molemmat kylmälaitteet oli matalia lattiamalleja. 

Ai miten hauskaa muistella, mitä kaikkea sitä tuli ensimmäisistä opintotuista hankittua!

7 kommenttia

  1. Enpä tiennyt että pesukoneessa voi turkkejakin pestä :) Laskutilaa tuntuu aina olevan liian vähän. Ja voihan olla niinkin että jos laskutilaa on paljon, niin tulee hankittua kaikenlaista härpäkettä siihen joten tilaa ei edelleenkään ole tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielellään vähän miedommalla linkouksella :D

      Tässä huushollissa on ainakin tapana täyttää jokaisen laskutila jollain aivan ihanalla jutulla!

      Poista
  2. Pyykkikone on kodinkone ykkönen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyykkikonen on paras, mutta kyllä se sinun valitsemasi vatkainkin on ihan kärkipäästä!

      Poista
  3. Jopa on Miisu paikan valinnut! Pitääkö tarkistaa, ettei kissa ole koneessa, kun sinne likapyykkiä työnnät?
    Pyykinpesukoneen minäkin valitsin tärkeimmäksi huushollissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sentään! Tuo seikkailu on ihan yksittäinen lajiaan.
      Yleensä se loikoilee saunan lauteilla :)

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kerro mitä ajatuksia postaus herätti?
Kaikki palaute kiinnostaa!

Ota yhteyttä!

Instagram

Theme by STS