Social Media

Joulupaja -askartelua kerhohuoneella

 

Kokoonnuimme perinteiseen tapaan talon kerhohuoneelle askartelemaan jouluisia juttuja. 

Teimme mm puisia kirjanmerkkejä, joihin toiselle puolelle piirrettiin lumiukkoja toiselle puolelle kuka mitä halusikin. Kirjanmerkin kortistaa värikäs tupsu. 


 Läsnäolijat ihastuivat erityisesti tähän helppoon ja hauskaan tapaan tehdä joulukortteja vesiväreillä. 

Ensi värjättiin pilttipurkin suu voimakkaalla värillä ja painettiin sillä ympyrä akvarellipaperin pintaan. Väriä levitettiin siveltimellä ja puhtaalla vedellä kohti keskustaa. Lasimaista pintaa sai jättämällä osan pallosta valkoiseksi tai hyvin vaaleaksi. 

Teimme ensin reunimmaiset pallot ja annoimme niiden kuivua. Sen jälkeen teimme keskimmäisen pallon, tosin vähän liian nopeasti. Reunimmaiset eivät olleet ehtineet kunnolla kuivua, joten värit levisivät vähän. 

Lopuksi maalasimme kultaisella värillä pallon kiinnityskohdat ja narut.  


 Varsnaisessa askarteluosuudessa teimme keinuvia tonttuja paperilautasista. 

 


 Kuumaliiman käyttö tuli tutuksi porokorteissa, joiden idea on punaisissa napeissa, joka mallaavat poron nenää. Silmät tehtiin mustalla tussilla ja sarvet kulta- tai hopeatusseilla. 

 

Loppuaikana väritimme mandaloita ja teimme kakkupaperille koristeltuja aaltopahvitähtiä.  

2 kommenttia

Kerro mitä ajatuksia postaus herätti?
Kaikki palaute kiinnostaa!

Ota yhteyttä!

Instagram

Theme by STS